Jumbossa tuskin ahdisteltiin naisia

Aika: 14.10.2015

Sijainti: Äänekoski

Kategoria: Seksuaalirikokset ja ahdistelu

Sekava tapaus, jossa huhuihin perustuva lehtijuttu poiki lisää juttuja muissa medioissa, joissa tarina muuttui todeksi. Vantaan Uutiset kirjoitti huhuista, joiden mukaan turvapaikanhakijat ahdistelivat naisia kauppakeskus Jumbossa. Kuulopuheiden mukaan jotkut työntekijät olivat ulkomaalaisten miesten pelossa alkaneet tilata taksikyytejä töistä kotiin. Lehti kävi tekemässä Jumbossa myös gallupin, mutta kukaan siihen osallistuneista ei ollut kokenut ahdistelua. Juttu uutisoitiin myös Helsingin Uutisissa ja MTV:n verkkosivuilla, jonka lähteeksi osoittautuivat Journalistin haastattelun mukaan juuri Vantaan Sanomat ja Helsingin Uutiset, joiden jutut siis perustuivat kuulopuheisiin, eivät varmistettuun faktaan. Jo Vantaan Sanomien jutussa poliisi sanoi, ettei yhtäkään rikosilmoitusta ole tehty. Tässä tapauksessa ei ole yksiselitteistä kumoamista, koska kukaan ei ole lopulta selvittänyt, tapahtuiko ahdistelua todella vai ei. Liioittelusta voitaneen silti olla varmoja. Huhumylly muistuttaa, että journalismin täytyy olla faktapohjaista. Huhupuheet eivät riitä uutisen pohjaksi. Huhua levitti: Vantaan Sanomat, Helsingin Uutiset, MTV, Metropoli Huhun korjasi: Seura, Journalisti